maanantai 5. tammikuuta 2015

Yhteenvetoja ja uusia alkuja


You're either reading a book or you're not.” 
― Jonathan Franzen


Paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joko tuhota blogi tai jatkaa sitä - ja päädyin nyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Lyhyesti tiivistäen ajanjaksoa toukokuulta joulukuun loppuun: kesä meni paremmin kuin olisin voinut toivoa, kuitenkin niin, että siitä jäi hyvät muistot ja aito kesän maku. Syksy olikin sitten vaikea ja vaikeammaksi kävi mitä pidemmälle mentiin. Koko ajan Cambridge on kulkenut rinnalla, tasoilla 3-4 mutta edistymistä ei ole tapahtunut, ainakaan niin paljon kuin olisin toivonut. Lokakuun jälkeen turhautuminen oli sen verran päällä, että luovuin jopa päivittäisestä punnitsemisesta. Kiloja ei juurikaan tullut takaisin lukuunottamatta normaalia "kausivaihtelua". Olin siis tarkoituksettomasti painon ylläpitotilassa. Jälkikäteen ajateltuna se ei ollut hassumpi vaihe kokea tässä tilanteessa. Syksy oli myös vaikeaa aikaa muussa elämässä läheisen vakavan sairastumisen ja työhön liittyvän turbulenssin takia. Yht'äkkiä en jaksanut vetää ohjelmaa kuten suunnittelin. Eniten olen pettynyt siihen, että omat suunnitelmat eivät pitäneet enkä pystynyt saavuttamaan tavoitteitani suunnitellussa ajassa. Olin siis pettynyt itseeni mutta en halunnut missään muotoa jättää Cambridgea, en vielä.

Mitä sitten tämän epäonnistumisen taustalla on? Oikeat määrät, hiilihydraatit ja ehkä kunnianhimo...

Kuvittelin, että tasoilla nouseminen on helppoa. Silloinhan saa syödä enemmän, jopa hiilareita, joita olimme molemmat hartaasti odottaneet. Tasoilla 1+ ja 2 tulee helppo rutiini, jolloin kalorit pysyvät niissä rajoissa missä niiden on tarkoituskin pysyä. Itse havaitsin, että hiilaripitoisten ruokien kuten esim leipä syöminen lisää hiilarien mielitekoa. Tämä tekee kalorirajoissa pysymisen vaikeaksi varsinkin kun rutiini oli jo syntynyt ja siten ruokien punnitsemiselle ei ollut enää tarvetta. Tämä tulee olemaan tulevaisuudessa selkeä haaste painonpudotuksen aikana.

Alkukesästä kun tulosta oli jo alkanut syntyä, vertailin muiden camppaajien tuloksia kuinka huimasti oli pudotettu puolen vuoden - vuoden aikana. Minunhan pitää päästä parempaan! Vaikka tästä nyt ei tulekaan uutta Suomen ennätystä niin tavoitteen saavuttaminen on se pointti. Se on nyt kirjattu Cambridge-korttiini vaikka tuolissa kiemurtelinkin sitä vastaan. Edelleen se tuntuu niin kaukaiselta - ja kamalan vähältä kg-määrältä. Se on kuitenkin normaalipaino, jossa negatiiviset terveysvaikutukset ovat nollaantuneet. Sitä haluan tavoitella.

Syksyyn on mahtunut myös mukavasti herkkuhetkiä ja enää en niitä pelkää koska nyt olen nähnyt, että ne eivät tuhoa mitään. On ollut parin kollegan läksiäiset hyvissä ravintoloissa, parit pikkujoulut, Mr Spatulan ex-kollegan luona herkullisinta intialaista ja luonnollisesti joulu. Hyvissäajoin ennen joulua sovimme valmentajien kanssa miten etenemme. Päätimme, että aloitamme Cambridge-vuoden 2015 heti 2.1. ja samaan tapaan kuin aloitimme koko painonpudotuksen 18.3.2014: itse olen 1+-tasolla ja Mr Spatula tasolla 2. Ei ole mitään järkeä olla "välitilassa", vähän niinkuin Cambridgessa mutta ei kuitenkaan. Tavoitteita saavutetaan systemaattisuudella ja nyt on sen aika.

Syksy oli raskas ja tarvitsin tuon suvantovaiheen. Siitäkin sain monta oppituntia tulevaan. Hyvää ja Viisasta Uutta Vuotta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti